Lähteä vai jäädä?

Kysymys: “Hei HotPotatoe ja kiitos etukäteen vastauksesta!

Minulla on ongelma nyt vuoden vanhassa parisuhteessani. Ollaan nuoria, ei lapia jne joten päätös lähteä on helpompi tehdä nyt kuin kymmenen vuoden päästä. Tuntuu, että lähteminen on oikea vaihtoehto, lähteä toteuttamaan vanhoja unelmiaan matkustelusta ja jatkaa itsevarmana naisena, kuin jäädä. Mutta kun rakastan silti ja kaikesta huolimatta.

Kun ei ota selkoa, kuunnellako järkeä vai tunteita. Mikä siirto on paras. Minkä käyttäytymisen voi vielä hyväksyä ja antaa anteeksi. Mikä on totta ja mikä katkeruuden paisuttamaa.
Alkujaan poikaystäväni oli ihana täydellinen persoona, nykyään tämän ihanan peroonan lisäksi niin henk. kuin fyys. väkivaltaa. Ei raa’asti, ei paljon, mutta mielestäni riittävästi. Suhde menee vuoristorataa aivan jatkuvasti.

Poikaystävä tönii, pitää kiinni liian kovaa (ei ymmärrä voimiaan), pitänyt aloillaan kurkusta kiinni pitäen, heittänyt kerran kämpästä ulos, kännissä kerran lyönyt päätäni seinään niin että tuli lievä aivotärähdys. Lyhyen ajan sisällä olen nyt lähtenyt evakkoon kaksi kertaa, tällä hetkellä pakannut puolet kamoista ja majoittautunut työkaverille (ulkomailla kun asuu niin ei oikein sukulaisillekaan pääse).

Mies sanonut useampaan kertaan huoraksi, lehmäksi, v**** idiootiksi, tyhmäksi, kaikki selvin päin, mutta suuttuneena.
Lisäksi meidän suhteen aikana suudellut toisen tytön kanssa (kännissä) ja ollut yötä samaisen luona (mitään ei ole tapahtunut ja jaksan sen uskoa).
Ja mahdolliset syyt miksi mies näin käyttäytyy? Koska minä en näyttänyt tarpeeksi välittäväni suhteesta suhteen alkuaikana, etäsuhteessa. En tarttunut puhelimeen päivittäin. Olin liian “cool” vaikken saanutkaan olla miehen rinnalla koko aikaa. Olen pahoillani, että sain poikaystävän tuntemaan olonsa lyödyksi tämän takia, mutten mielestäni ole ollut liian välinpitämätön. Mielestäni etäsuhteessa saa jatkaa harrastuksiaan ja kavereiden näkemistä, ja olla onnellinen, vaikka kumppani on toisessa maassa.
Poikaystävä sanoo (jälleen kerran) pystyvänsä nyt lopettamaan paskat tekonsa, näyttää aina yhtä katuvalta, mutta en vaan jaksa uskoa enää.
Silti täällä kiikun, melkein eronneena mutta viimeinen siirto tuntuu olevan liian vaikea tehdä. Koska rakastan edelleen. Tunteet ja järki vetää eri suuntiin. Joten, lähdenkö, vai annanko vielä yhden mahdollisuuden? whatnow”

Kuuma Peruna: Hyvä whatnow: mitä vielä pitää tapahtua, että koet, että meni “liian pitkälle”? Eikö fyysinen väkivalta, yksikin kerta, ole jo liikaa? Väkivalta ei ole koskaan hyväksyttävää, ei missään tilanteessa eikä minkäänlaisella selityksellä (“ei ymmärrä voimiaan” on tekosyy – sinun hänen puolestaan antama).
MIKÄÄN syy, toistan, MIKÄÄN syy, ei oikeuta väkivaltaan.
Väkivaltaan turvautuu huonolla itsetunnolla varustettu luuseri, joka pelkää ja yrittää kaikin keinoin pitää kiinni olemattomasta valta-asemastaan.

Niin kuin alkoholisti keksii syitä juomiselleen, myös väkivaltaan turvautua löytää syyt omalle käytökselleen: ja ne syyt ovat aina itsensä ulkopuolella. “Sinä aiheutit tämän”, “Jos et olisi tehnyt noin, minun ei tarvitsisi reagoida näin”.

Isoksi ongelmaksi asia muuttuu siinä vaiheessa, kun alat olla samaa mieltä siitä, että syy on sinussa ja jotenkin aiheutit hänen väkivaltaisen käytöksensä, tai jokin tekosi tai tekemättä jättämisesti olisi jotenkin loogisesti syynä hänen käytökseensä.
Siinä vaiheessa kun alat olla samaa mieltä siitä, että jotenkin syy oli sinun, on kiire juosta vauhdilla karkuun vastapäiseen suuntaan!
Ei ole olemassa kuviota, jossa seinään tönittävänä nyrkkeilysäkkinä oleminen olisi ok.
Olet jo edennyt omissa ajatuksissasi siinä mielessä positiivisesti eteenpäin, että olet pohtinut suhteen katkaisua. Selvästi tajuat jollakin tasolla, että homma ei toimi ja kannattaa laittaa kantapäät yhteen. Järkevä ajatus. Pidä siitä kiinni.
Tunteilleen ei mahda mitään, ja miehessä on asioita, joihin rakastuit ja jotka varmasti ovat hänen positiivisia puoliaan. Mutta valitettavasti ne jäävät hänen omistushaluisuutensa ja väkivaltaisen käytöksensä varjoon.

Se, että rakastat häntä yhä, ei saa olla tärkeämpää kuin se, että rakastat itseäsi ja pidät huolta omasta hyvinvoinnistasi.
Väkivalta ei ole rakkautta, vaikka joskus parisuhde kieroutuu sellaiseksi, että väkivalta tuntuu järkevätlä tai loogiselta.
Miksi sinun hyvinvointisi ei ole mielessäsi ykkösenä? Siis sekä fyysinen että psyykkinen koskemattomuutesi? Miksi et ansaitsisi parempaa, eli parisuhdetta, jossa sinua arvostetaan, kunnioitetaan ja kohdellaan niin kuin ansaitset: kauniisti ja rakkaudella?
Sinun tärkein tehtäväsi on pitää itsestäsi hyvää huolta. Siihen varmastikin kuuluu olla fyysiesti erossa miehestä, joka aiheuttaa henkistä ja fyysistä kipua sinulle.
Ehkä järkevintä olisi ottaa pidempi aikalisä ja katsoa, osaako ja haluaako mies sinä aikana alkaa käydä itsetutkiskelun prosessia läpi. Ja tämä ei siis tarkoita sitä, että hän sanoo lopettavansa paskat tekonsa. Ei, hänen täytyy alkaa ottaa konkreettisia askeleita asian eteen. Mennä puhumaan jonkun asiantuntijan kanssa, osoittaa käytännön keinoin, että hän on halukas tekemän töitä itsensä kanssa ja valmis muuttamaan käytöstään ja tapojaan reagoida.
Myös sinulle tekisi varmasti hyvää puhua jonkun ammattilaisen kanssa. Selvittele netin kautta, mistä omalla paikkakunnalla olisi apua saatavilla.

Olet parisuhdeväkivallan uhri. Sinulla on oikeus ja velvollisuus hakea itsellesi apua.

Täällä on hyvin kootusti tietoa.

Hän tarvitsee apua, mutta hänen tulee ensin ymmärtää tarvitsevansa sitä. Ja hänen tulee itse sitä hakea ja oltava valmis tekemään töitä asian kanssa. Jos ja kun hän käy prosessinsa läpi ja kun olet itse myös pohtinut asiaa perusteellisesti omalla tahollasi, voitte sen jälkeen katsoa, onko teidän välillänne vielä jotain sellaista, jota haluatte vaalia ja jatkaa.

Älä rakasta häntä enempää kuin itseäsi – sinä maksat siitä muuten liian kovan hinnan.

Voimia oman hyvinvoinnin priorisointiin!

Don't be shellfish, share!Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
0Email to someone
email
Share on LinkedIn
Linkedin